Arvostelut

Arvostelijana Gigante

Resident Evil aka. Resident Evil Remake (GameCube, Wii)

”Loistoesimerkki hyvin tehdystä uusioversiosta.”


Se on kieltämättä mielenkiintoista, että vaikka kuuluisa ensimmäinen ressu ei kuulu suosikkiressuihini ja pidän kakkosreskua tätä parempana. Mutta silti pidän Remakesta enemmän kuin kakkosesta.

Resident Evil remake, eli Gamecuben Resident Evil on yleisesti täysin sama peli kuin aikoinaan pleikalle ilmaantunut alkuperäinen ”Biohazard” kuuluisalla heikolla ääninäytellyllään. Capcom on kuitenkin tehnyt pelin kaikki osa-alueet täysin uudelleen ja lisänneet myös peliin kaikkea uutta ja mukavaa, ilman että ne millään muotoa olisivat raiskanneet alkuperäistä, päinvastoin. Näin vihjeenä Squaresoft, ei sen uusioversion tekeminen niin mahdoton urakka ole.


Kuten monet ennen minua ovatkin jo sanoneet, Resident Evil Remake on täydellinen esimerkki siitä kuinka pelistä kuuluu juuri tehdä uusioversio, eli remake. Useimmiten uusioversiot, varsinkin elokuvista ovat vain paremmilla ulkoasullatehtyjä mukasiistejä paukutteluja ilman yhtään alkuperäisen tunnelmaa. Sen sijaan Capcom näyttää todenteolla sen miten vanhasta naarmuisesta klassikosta saadaan timanttia vastaava loistoteos. Mutta minne hittoon Capkis sen jälkeen oikein kadotti sen lahjakkuuden reskujen Survival Horror tunnelman luomisessa? Monet ihmiset odottavat vielä tänäkin päivänä RE2:n uusioversiota, aivan turhaan.





Tarina alkaa originaalin RE:n tavoin: Raccoon Cityn Arklay vuorten metsissä tapahtuu outoja murhia, joissa uhrit on löydetty lähestulkoon syötynä. Kaupungin turvaamiseksi ja väestön rauhoittelemiseksi kaupungin poliisin perustamaa STARS-ryhmän.
STARSin Bravo-tiimi, joka lähetettiin tutkimaan Arklayta, katoavat salaperäisesti jonka takia Alpha-tiimi lähetetään tutkimaan asiaa. Löydettyään vain Bravon pudonneen helikopterinraadon ja tämän kuolleen pilotin, epätavallinen koiralauma tappaa pian yhden tiiminjäsenen ja jonka seurauksena ryhmän pilotti pakenee kauhuissaan paikalta. Alpha-tiimin vielä hengissä oleville jäsenille ei jää muita vaihtoehtoja kuin paeta lähettyviltä löytyvään autiokartanoon.
Pian he saavat kuitenkin huomata ettei sekään ole yhtään sen turvallisempi suojapaikka…



Originaalireskun tapaan, pelaaja saa valita pelaako hän ryhmän naisjäsenellä Jill Valentinella, vai jokaisten pelien perinteisellä äijänkörmyllä Chris Redfieldillä. Molempien pelien piirteet ovat muuten samat, vaikkakin hyvin vaihtelevia yksityiskohdillaan. Ratkaistavien Puzzlejen ja apuna olevien henkilöiden lisäksi yksi ratkaiseva ero on myös haasteellisuus, joka perustuu lähinnä siihen että Chrisin äiti ei mennyt ompelemaan hänen housuihin ylimääräisiä taskuja.


Pelin Survival Horror-tunnelma tulee jälleen kerran juuri siitä, että pelaaja saa alussa liikkua ja taistella melko avuttomantuntuisena kartanon hirmuja vastaan ahtailla käytävillä vähäisillä ammuksilla ja varusteilla. Yleisesti vihollisia on parasta vain vältellä sen sijaan että jää tuhlailemaan niihin arvokkaita ammuksiaan. Vaikka peli käyttää suurimmaksi osaksi samoja puzzleja mitä originaaliversiokin, niin joitain kyseisten puzzlejen tiettyjä yksityiskohtia on joko lisätty tai muutettu kokonaan. Se on taattua, että alkuperäisen pelin veteraanit tietävät hyvin mitä tehdä useissa kohdissa, mutta taattua on myös se että pelaaja kuin pelaaja saa kohdata taatusti sävähdyttäviä, uusia yllätyksiä.


Kaksi uusinta ja parhaiten näkyvää uutuutta peliin ovat, Lisa Trevor ja Crimson Headit. Lisa on loisteliaasti pelin tarinaan lisätty uusi, traaginen hahmo, joka yksinkertaisesti toimii todella hyvin ilman että hän tuntuisi turhalta lisäkkeeltä. Crimson Headit, eli karmiinikallot taas ovat melko ilkeä uusi tuttavuus pelin peruskalmojen sekaan. Vaikka pelaajan on onnistunut tappaa onnistuneesti vähintään yksi kalmo nurin, tämä voi palata myöhemmin takaisin paljon vaarallisempana otuksena, mikäli pelaaja ei joko ammu zombien päätä irti tai hävitä ruumista pois jollain tapaa. Huomautettakoon kuitenkin, että pelin bensavarannot eivät riitä kaikkien kalmojen hävittämiseen.





Kontrollipuolesta voidaan ottaa heti ensimmäisenä puheeksi gamecuben loisteliaan ohjaimen. Muotoilultaan uudempi ohjain sopii paremmin käteen kuin DualShock-ohjain.
Namiskat ovat kaikki kätevästi saatavilla ohjaimesta ja L-R-napit ovat hyvin sormilla. Ohjaus tapahtuu samaan vanhaan tapaan, jota useimmat valittajat haukkuvat ”masokistiseksi tankkiohjaukseksi”, mutta itse pidän yhä monien muiden tapaan ohjausta todella hyvänä tunnelmanluojana sen luomasta avuttomuudesta. Hahmoa voi liikuttaa padin lisäksi toki myös tatilla, koska pelikuution ohjaimen omat padit tuppaavat olemaan turhan pienet.


Ampuessa/tähdätessä hahmo liimautuu paikoilleen ja voi vain pyöriä paikoillaan ampuessaan kohti laahustavaa kalmoa. Tämä ominaisuus täytyy ottaa huomioon jos yrittää tapella parin metrin päässä nopeasti kohti laahustavaa kalmoa heikkotehoisella pistoolilla. Omasta mielestäni jonkinmoinen peruutus tähdätessä olisi ollut silti kiva uudistus ohjaukseen. Mikäli vihollinen pääsee tarttumaan pelaajaan, tämä voi iskeä mokomaa rumaa mörköä kertakäyttöisillä pikkutikareilla suoraan nuppiin tai survomaan tämän suuhun kranaatin, välttäen suurimpia kaulaan kohdistuvia pureskeluja. Tämän jälkeen on tietysti hyvä ampua kranaattia turvallisen matkan päästä.


Wii-versiossa pelaaja pääsee myös pelaamaan Wiin kapuloilla, mutta luonnollisesti ilman mitään sen suurempia liikkeentunnistuksia. Tosin ei tämmöiseen peliin voisi muutenkaan käyttää liikkeentunnistusta kuin vihollisen otteesta rimpuiluun tai vastaavaan. En ole käyttänyt Wiin ohjausta kovin kummoisesti, joten en mene sitä kommentoimaan. Eräs pikkuongelma on myös hahmojen liikkumisen hitaus, sillä hahmot hölkkäävät huomattavasti hitaammin mitä esimerkiksi alkuperäisessä reskussa. Tosin tämä ei silti mielestäni ole se järin vakava ongelma.




Graafinen puoli on rehellisesti sanoen aivan giganttisen upeaa katseltavaa. Kaikki paikat kartanoissa ja muissa laboratoriossa on tehty uskomattoman hienolla jäljellä. Kaikki originaalin seinämien graafiset puolet näyttävät Remaken rinnalla vain halvoilta Copy&paste tuotoksilta. Se kertoo jo jotain pelin graafisesta puolesta, jos tämä peli osaa pelottaa minua alusta alkaen paljon enemmän mitä originaali ensimmäisellä läpipeluullaan. Kuuluisa ensimmäinen zombie oli aivan uskomattoman pelottava ilmestys, puhumattakaan muista hirviöistä. Zombit ovat positiivisella tavalla hyvin eroavaisia ulkonäöltään, sen sijaan että peli käyttäisi pelkästään vain kolmea eri mallia kyseisistä kalmoista.


Monille alkuperäisen pelin alueille kuin myös tietyille hahmoille on annettu aavistuksen verran enemmän ruutuaikaa. Siinä missä hait olivat alkuperäisessä melko mitäänsanomaton kohtaaminen, tässä otukset pääsivät lyhyessä mutta ytimekkäässä kohtauksessaan paremmin oikeuksiinsa.

Kartanon ukkosefektit, pihametsän hyytävä pimeys ja haikala-allas… kaikki alueet ovat todella loistavia paikkoja ja pesevät alkuperäistä aivan täydellisesti tunnelmallaan, harvoin näkee näin viimeisen päälle tehtyjä paikkoja. Hahmodesigniinkin on nähtävästi jäänyt tekijätiimin pojille hyvin aikaa parista piilotetusta hölskyefektistä päätellen. Hahmot näyttävät hyvin alkuperäisversion hahmoilta ja ensimmäisenä on kehuttava todella nättiä Rebecca Champersia. Ainoina heikkoina asioina on todettava kuitenkin Barryn parran vähyys ja useiden hahmojen muuttumattomat ilmeet, mutta se on kyllä normaalia miettien että siihen aikaan ei silti pystytty vielä täysin ihmesuorituksiin.

Wii-version pelissä on kuitenkin eräs inhottava ongelma, nimittäin hemmetin pieni kuvaruutu. Peli näkyy lähinnä vain karsean pienenä laatikkona keskellä mustaa ruutua. Kuka pärkele teki Wii-versioon näin typerän mokan? Missä hitossa se Widescreen mahdollisuus on, kun sitä tarvitaan!





Siinä missä alkup. Ressan ääninäyttely oli kuuluisaa surkuhupaisuudessaan, on tässä pelissä jopa äänipuoli tehty täydellisesti kokonaan uudestaan. Ääniefektit olivat ensimmäisellä peluullani suorastaan sävähdyttäviä ja helkkari soikoon, tunsin oikeasti pelkoa kuullessani zombien nälkäistä mölinää ja laahustusta jostain nurkan pimennosta. Ukkosen jylinä, kaappikellon tikitys, koirien ulvonta ja Lisan kahleiden kolina… kaikkien noiden hyytävien äänien seassa tuli melko usein pysähdyttyä paikoilleen varmistamaan vain että äskeinen kuulemani tömähdys olisi kuulunut vain omasta kävelystäni... Ei kannata myös omata taloudessaan ovia, äkisti raapivaa kollikissaa.

Musiikkipuoli on suurimmaksi osaksi sävelletty kokonaan originaalista versiosta ja aivan syystä, olivathan ne jo toimia tuolloin. Toki sekaan heitetään vielä muutamia uusia efektejä ja kappaleita, kuten haialtaan lyhyt, mutta sitäkin painostava tunnusmusiikki josta tappajahaikin olisi ollut ylpeä. Ainoa kappale jota jäin kaipaamaan, oli ”Still Dawn”


Originaalin tökerö, B-luokan ”Master of unlocking”-ääninäyttely ja dialogi on nyt vaihtunut kokonaan uuteen. Nyt hahmot jopa kuulostavat selväjärkisiltä ihmisiltä. Vaikka dialogit on muutettu uusiin, sanojen tarkoitus on edelleen sama, mutta järkevämmässä ja luonnollisessa muodossa.
Enää ei todeta dorkaan sävyyn zombien nähdessään ”What is it?”, vaan suoraan ”What the hell was that!”. Vaikka ääninäyttely ei sentään ole setnään huipputason huippuosaamista, ääninäyttelyjen ja repliikkien taso eroaaa huimasti alkuperäisestä.
Yhtenä pienenä miinuksena repliikkeihin heitän kyllä silti Jillin typerän ”is that voice Enrico’s”-lausumisen. Eikö ”Is that you Enrico?”, olisi sopinut paljon paremmin?




Resident Evil Remake päihittää alkuperäisen Resident evilin osa-alueessa jos toisessakin aivan kirkkaasti. Mutta onko oikeasti mitään, missä alkuperäinen olisi toteutettu paremmin? Oikeastaan onpa hyvinkin, nimittäin Hunterit jo Cerberos-koirat.

Alkuperäisessä Huntterit hyppelivät vaarallisesti miten sattuivat ja näitä oli kaikilla käytävillä pelaajan kiusana, kun taas tässä pelissä moiset sammakkomiehet ilmaantuvat tuskallisen pienissä määrin, eivätkä ole enää lähellekään niin arvaamattomia. En muista yhtään tilanetta, jossa Hunter olisi ollut oikeasti vaaraksi.
Koirat taas sen sijaan olivat helppoja välttää alkuperäisessä kun taas tässä mokomat hyppelevät kimppuun aivan miten sattuvat, eivätkä lennä nurin jokaisesta laukauksesta kuten tavallisesti. Oikeastaan koirat ovat tässä pelissä kenties sarjan vaarallisimmat versiot.
Lisäksi myös heitän pienenä huomautuksena sen loppupään epämääräisen polttoainepuzzlen, kuka hemmetin älypää käyttää generaattorin polttoaineena jotain äärimmäisen räjähdysherkkää ainetta, jonka kantamisessa voi lentää itse ilmaan?


Vaikka peli tahtoo myös olla melko lailla turhankin helppo, on pelin uudelleenpeluukerroille silti osattu liittää kaikenlaisia mukavia lisähaasteita. Miltä kuulostaisi jos kaikki tavarat eivät teleporttaisi esinearkuista toiseen tai viholliset olisivat näkymättömiä? Entäpäs semmoinen haaste, jossa sinua jahtaa räjähteillä varustettu erikoiszombi, jota ei missään tapauksessa pidä ampuman? Todella mukavaa nähdä, että pelin uudelleenpeluuarvoa on nostettu näillä mukavilla haasteilla.


Loppuun on sanottava että Resident Evil Remake on yhä edelleenkin giganttisen upea Survival Horror-peli ja loistava esimerkki hyvin tehdystä uusioversiosta. Mikäli alkuperäisen RE:n kokeilu epäilyttää, suosittelen aivan ehdottomasti kokeilemaan Remakea. Sarjan parhaimpia osia.


5/5 ja kullatuin kirjaimin varustettu "Gigsu Suosittelee"-merkki
------------------------------------------------

by Bella ;)

Myönnän sen: En ole koskaan pitänyt alkuperäisestä Resident Evil ykkösestä. Ehkä totuin liian hyvään, kun ensimmäinen Ressa-peli jota pelasin oli RE2. En ole koskaan onnistunut valloittamaan RE1:n kartanoa. Minulla on kaiken maailman läpipeluuohjeet, mutta silti en onnistu. Eksyn aina sokkeloiseen kartanoon enkä tiedä minne mennä. Samat zombit tappavat minut yhä uudelleen ja uudelleen, koska ammuksia ei ole. Ja koska grafiikatkaan eivät päätä huimaa, kyllästyn aina peliin noin vartissa.

Kun Capcom ilmoitti tekevänsä Ressa 1:sen uusiksi Gamecubelle, idea vaikutti hyvältä. Ja kun peli sitten ilmestyi, pettymykselle ei ollut aihetta.

On jotain, mikä on Remakessa ylitse muiden: Käsinkosketeltavan synkkä ja kolkko tunnelma. Uskomattoman todentuntuiset grafiikat, salamointi- ja valoefektit pitävät huolen siitä, että olet vaarassa kastella pöksysi useaan otteeseen. Kartano tutkimattomine loukkoineen sykkii hehkuvaa vaaraa. Verikoirat vertajanoavine hampaineen saavat sinut toivomaan, että olisit jäänyt kotiin äidin sylkkyyn.

Pelin tarina ei ole oleellisesti muuttunut sitten alkuperäisen Ressan. Suurin muutos on Remakeen lisätty uusi hirviö Lisa, joka kuljeksii kartanon mailla etsien epätoivoisesti äitiään.

Resident Evil Remaken pisteet:
Grafiikka 98
Äänet 92
Haaste 95
Pelituntuma 95
YHTEENSÄ 95